Uutta!‎ > ‎

#698 - Googlen uusi sivusto mainostajille joulumarkkinoiden tueksi

lähettänyt VerkkoAps VerkkoAps 15.11.2012 klo 2.43   [ 15.11.2012 klo 3.32 päivitetty ]
Erityisesti meitä pohjoismaalaisia ajatellen Google on julkaissut uuden sivuston. Sen tarkoituksena on tarjota joulumarkkinoita koskevaa tietoa mainostajille.

Tutustu Nordic Christmas 2012 -sivustoon täällä.

Sivustolta löytyvän tiedon pohjana on hyödynnetty Google hakutuloksia, joiden mukaan joululahjoja koskevat haut kasvoivat viime vuodesta 12 prosenttia ja joulureseptien 35 prosenttia.

"Ostoksia tehneistä suomalaisista 63 prosenttia tutki verkkosivuja ja muita online-kanavia ennen ostopäätöksen tekoa.
Hakujen määrä on edelleen kasvussa. Esimerkiksi pukeutumiseen liittyvien hakujen määrä on kasvanut 36 prosenttia vuodesta 2011 vuoteen 2012 ja kasvun odotetaan jatkuvan edelleen", kertoo Googlen toimialajohtaja Kirsi Harra-Vauhkonen.


Lähde: M&M

Comments