Uutta!‎ > ‎

#351 - Drive vinkki: suojaa tiedostosi

lähettänyt VerkkoAps VerkkoAps 21.6.2012 klo 0.10   [ 21.6.2012 klo 0.21 päivitetty ]
Uutisoimme aikaisemmin Googlen Driven kansioiden järjestämisen ja pudottamisen erosta. Olennaista tästä oli muistaa:
Google Drivessä on kaksi pääaluetta, jossa tiedostot sijaitsevat: "Oma Drive" ja "Jaettu minun kanssani".
"Jaettu minun kanssani"- kansiosta käyttäjä voi vetämällä tiputtaa jaetun kansion Omaan Driveen halutessaan. Tällä tavoin kuitenkin tiedostot/kansiot siirtyvät kaikilta organisaatiosi jäseniltä. Drive varoittaa tästä pienellä keltaisella merkinnällä sivun yläreunassa.
Suositeltavaa on suorittaa siirrot käyttämällä "Lisää omaan Driveen"- toimintoa ja tarkistaa jakamisasetukset.

Jatkona kyseiselle aiheella, tämän päivän vinkkinä kerromme pienen ohjeen tietojen suojaamiseksi. 
On suositeltavaa käyttää "Voi katsella"- asetusta, jolloin organisaatiosi jäsenet pääsevät tarkastelemaan tiedostoa näkyvyysasetusten sen salliessa, mutta eivät muokkaamaan ja näin ollen siirtämään sitä vahingossa muilta käyttäjiltä jos se ei erikseen ole tarkoitus.
Erityisen hyödyllistä tätä toimintoa on käyttää mikäli organisaation sisäinen materiaali on järjestetty kansioihin, jotka on jaettu kaikille työntekijöille. 

Kansioiden ja yksittäisten dokumenttien jakamisasetukset määritellään samalla tavalla, dokumentin oikean yläreunan "Jaa"- kuvakkeen kautta.




Comments